Rakkautta ja anarkiaa –kategoriaan kuuluva elokuva 21 grammaa näytettiin ennakkona Bio Rexissä. Ystävänpäivän kunniaksi päätettiin mennä kattoon se Katan kanssa. Elokuvan nimi perustuu oletukseen, että kuollessaan ihmisen painosta katoaa 21 grammaa. Tämän oletetaan olevan sielun paino. Elokuva oli loistava, vaikkei siinä mitenkään tuotu esille tuota 21 gramman pohdintaa. Aihe ohitettiin sivulauseessa. Oma pää jäi miettimään, painaako sielu oikeasti 21 grammaa ja onko se kaikilla sama? Onko sielulla paino?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Karkausvuosikundi oli soittanut mulle 6 kertaa leffan aikana ja lähettänyt tekstarin. Kundin on pitänyt viikon ajan toimittaa mulle pirtua tupareita varten, mutta yllättäen se on ollut yhtä säätöä. Nyt se oli ollut autolla liikkeellä ja soittanut mulle sen miljoona kertaa ja käynyt jopa mun kämpillä. Ei silläkään paljon järki päätä pakota, jos se lähtee käymään mun luona, vaikken mä vastaa puhelimeen. Miten se voi edes olettaa, että mä olisin himassa. Mä lopulta soitin sille ja käytiin Katan kanssa nappaamassa pullo. Pirtu oli leikattu valmiiksi veden kanssa, mutta suhde oli aika tiukka – litra pirtua ja puoli litraa vettä. Joutuu ehkä hieman lantraamaan sitä lisää. Pojat ovat näemmä tottuneet vetämään stydimpää kamaa.

Ystävänpäivä-illallinen kokattiin mun luona. Hiihtomaikka oli kutsuttu myös viime keskiviikon pohjalta. Tarkoitus oli taas kerran ottaa ihan iisisti, eikä juoda mitään. Kuinka ollakaan kundi toi sekä kuoharia että punkkua. Menussa oli uuniperunoita kolmella eri täytteellä.

Kata ei lähtenyt baariin, mutta me suunnattiin hiihtomaikan kanssa samaan paikkaan, missä roikutaan lähes aina. Paikalla oli paljon vanhoja opiskelukavereita, mutta myös EMT-kundi oli mestoilla. Ei juurikaan vaihdettu kuulumisia ja mulle tuli jotenkin ahdistunut olo koko paikassa. Siitä en tosin voi syyttää kuin itseäni, koska oon itse soppani keittänyt. Sanoin hiihtomaikalle, että lähden himaan. Toivoin pääseväni liukenemaan tilanteesta helposti, mutta mitä vielä. Kundi päätti lähteä myös kotiin.

Mä yritin viimeiseen asti välttää poistumista ravintolasta samanaikaisesti, mutta se ei onnistunut. EMT-kundi ei käsittääkseni kuitenkaan huomannut yhtäaikaista lähtöä ja se oli sentään hyvä uutinen. Mä sanoin hiihtomaikalle, ettei se ollut kovin hyvä idea lähteä kimpassa ja että asiat on vähän monimutkaisempia, kuin miltä ne nyt näyttää. Mulla oli oikeasti todella iso angsti päällä. Kundi vaan nauroi mun jutuille ja lähti puheistani huolimatta samalla taksilla. Sitten se tunki vielä mun luo syömään.

Siinä vaiheessa mun olisi pitänyt sanoa, että sori mutta ei käy. Mä luulin, että se tulee vaan käymään ja lähtee sitten kotiin nukkumaan. Mutta tietenkin se jäi yöksi. Eihän kundi edes yrittänyt mitään, mutta silti mulla oli vähän huono fiilis. Tunsin taas kerran vedättäväni jotain kundia ja pahasti. Toisaalta onhan sekin jo iso poika ja osaa varmasti pitää huolen itsestään. Ainakin mä toivon niin.

Ortopedillä ei ollut miellyttävää kerrottavaa. Kantapäässä tai tarkemmin sanottuna akillesjänteen kiinnikkeissä ja niiden alla olevissa rasvatyynyissä sekä limapusseissa on todennäköisesti ollut niin paha tulehdus, että sinne on muodostunut arpikudosta. Arpikudos hinkkaa vastaavasti kaikkiin kenkiin ja kipu on helvetillinen. Lisäksi mulla sattuu olemaan erikoisen terävä kantaluun reuna, joka vielä edesauttaa tulehduksen muodostumista. Tuomio oli, että mikäli kantapää ei parane itsestään seuraavan kahden kuukauden aikana, niin se täytyy leikata. Operaatiossa arpikudokset poistetaan ja kantaluun terävää kulmaa pyöristetään. Toimenpide vaatii joko nukutuksen tai selkäydinpuudutuksen. Toistaiseksi lekuri määräsi mulle kaksi kuukautta lisää peli- ja juoksukieltoa ja sen jälkeen arvioidaan tilanne uudelleen. Siinä samassa pyyhkiytyi tyhjäksi seuraavat 8 viikkoa mun kalenterista treenien osalta. Mitä helvettiä mä teen kaikella vapaa-ajalla?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mä taisin lähettää hiihtomaikalle sen ensimmäisen tekstiviestin. En muista mitä asiaa mulla oli, tuskin mitään tärkeää. Piti taas kerran laittaa matoa koukkuun ja lähteä vähän ongelle. Antaa kalan näykkiä, muttei kuitenkaan syödä koko matoa. Enkä mä myöskään halunnut koko kalaa, vähän vaan narrata sitä. Ja kalahan nappasi kiinni.

Mä yritin kai jossain vaiheessa tehdä hyvinkin selväksi, että kavereitahan tässä vaan ollaan. Mä en edes suostunut halaamaan kundia, koska mä en halunnut antaa väärää kuvaa. Se oli varmaan turhaa, koska mä olin ehtinyt jo sen väärän kuvan antamaan. Nyt olikin taas ongelma siinä, miten mä selviän kunnialla tilanteesta loukkaamatta vastapuolta. Nämä tilanteet tuntuvat olevan meikäläiselle liiankin tuttua hommaa nykyään. Ideoita ja yks edes yks potentiaalinen kundikaveriehdokas otetaan vastaan kiitos.

Keskiviikkona oli suunnitelmissa lempibaarin kantisjengin hiihto- & ulkoilukeikka lähirinteeseen. Me oltiin Katan kanssa ilmoittauduttu tietenkin jo hyvissä ajoin. Koska mun jalka oli edelleen hajalla, niin me päätettiin keskittyä täysin pulkkailuun. Mä kävin ostamassa tuliterän Stiga Hawkin matkan varrelta ja lisävarusteena oli mukana kirkkaanpunainen lampaantalja, joka oli lämmittänyt meikäläistä pulkassa jo silloin 28 vuotta sitten. Välineet olivat siis huippukunnossa.

Pulkalla laskeminen osoittautui loistavaksi ideaksi ja meidän massiiviset jonomuodostelmat saivat ansaittua huomiota. Varsinkin siinä vaiheessa kun neljä ihmistä rysäyttää pulkillaan samaan kasaan. Ihme, ettei kenellekään käynyt huonosti. Mä testasin myös pulkan luistoa yhden baarin poken kanssa ja hyvinhän se kulki. Massaa oli varmasti päällä lähes 160 kiloa, joten ihme että stiga kesti. Saatiin myös ruikutettua viimeinen nousu tuolihissillä rinteen päälle, mistä otettiin luonnollisesti skaba alas. Mä voitin tietenkin ylivoimaisesti. Todellinen syy sihen oli, että kaikki muut veti lipat viimeisessä mutkassa. Kehtasivat vielä väittää, ettei pulkkaa muka voi ohjata. Tottakai sitä voi ohjata, eikä ohjaamiseen tarvi myöskään mitään ratakelkkailijan ammattitaitoa. Viskikaakao maistui muuten todella hyvältä 15 asteen pakkasessa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Afterski aloitettiin paikan päällä ja sitä jatkettiin vielä myös Helsingin päässä. Torstaina oli kuitenkin työpäivä, joten lähdettiin kohti kotia jo ennen puolta yötä. Kata suuntasi Laruun ja me lähdettiin tutun hiihtomaikan kanssa kohti Sörnäisiä. En tiedä mikä kuningas-ajatus se multa taas oli, mutta pyysin sen teelle. Juteltiin pari tuntia mukavia ja sit se lähti kotiin. Mä tiesin jo tässä vaiheessa, että oon aiheuttamassa hankaluuksia. Näköjään mulla on joku ihme tarve saada kundit ihastumaan muhun, vaikka mulla ei ole mitään sen suuntaisia tunteita niitä kohtaan. Mä tajusin välittömästi, kun kundi oli lähtenyt, että olin todennäköisesti johtanut sitä harhaan koko illan. Mä olen todella hyvä ihminen.

Viikko alkoi pitkästä aikaa mielenkiintoisissa merkeissä. Mulla oli sovittu treffit illaksi. Olisi liioittelua sanoa, että odotukset olivat katossa. Vatsanpohjassa tuntui kuitenkin pieni jännitys, mikä oli ihan hyvä asia. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

EMT-kundi tuli mun luo joskus kasin jälkeen. Löhöiltiin sohvalla ja katottiin leffaa. Juteltiin mahdollisista hiihtoreissuista ja mä sain ihan sellasen kuvan, että se ois voinut jopa harkita jonkun keikan tekemistä vaikka mun kanssa. Toiveajattelua ehkä kuitenkin, ei ne suuret puheet ole aina ennenkään mihinkään johtaneet.

Mä taisin odottaa pikkusen liikaa koko illalta ja olin pettynyt, kun ilta päättyi lyhyeen. Kundilla oli vatsa täysin sekasin ja se oli muutenkin tosi rauhaton koko ajan. Mä tietenkin toivoin, että se ois viihtynyt pidempään, mutta se vetos vatsansa epävakauteen ja lähti himaan. On niitä kömpelömpiäkin selityksiä kuultu. Vai onko?

Lauantaina nukuttiin todella pitkään, ennen kuin lähdettin hakemaan kaupungilta ruokaa ja juomaa. Heitettiin jopa turistikierros kolmosen sporalla, joten sightseeing osasto tuli myös hoidettua. Tällä kertaa syötiin pientä välipalaa Carrolsissa, koska viime visiitillä Harald oli jo ehditty tutustuttaa Hesburgeriin. Suomalaista ruokakulttuuria siis parhaimmillaan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kata tuli illalla kokkaamaan ja menu oli lämmin kanavuohenjuustosalaatti asiaankuuluvine juomineen. Illan kierrokseen piti tällä kertaa sisällyttää muitakin baareja kuin eilinen mesta, missä ollaan roikuttu tähän asti joka kerta. Katalla oli jotain ilmaisia drinksulippuja muualle ja me käytiin tietenkin tuhoamassa ne ensin. Käytiin myös yhdessä kaupungin uusimmista yökerhoista, muttei meno siellä oikein vakuuttanut. Yllättäen siis päädyttiin samoihin neliöihin kuin eilenkin.

Harald oli selkeästi väsynyt koko illan, koska se ei ottanut parin tunnin päiväunia toisin kuin mä. Me oltiin Katan kanssa taas jotain teinimagneetteja, koska me saatiin nopeasti seuraa baaritiskille yhdestä aivan enkelikasvoisesta pikkupojasta. Ei siinä että kundi oli nuori, mutta kaiken lisäksi se oli vielä tosi lyhyt. Mutta ennen kaikkea se oli äärettömän söötti. Me naurettiin vaan Katan kanssa poikaraukalle, joka ei edes tajunnut, kun sitä vietiin. Enkelikasvo kuvitteli muun muassa, että ehdotus lähteä pulkkamäkeen tarkoittaa oikeasti jotain ihan muuta.

Saatiin siinä vielä muutakin seuraa, kun yksi tuttu hiihtomaikka liittyi porukkaan. Kundi on vanha niin sanottu hei hei –tuttu siltä ajalta, kun mä roikuin enemmän pohjoisen rinteillä. En ollut varmaan koskaan jutellut sen enempää tyypin kanssa ja se osoittautui ihan mukavaksi kundiksi.

Harald lähti jossain vaiheessa hiipumaan kämpille ja siltä tuli viesti, että se oli ottanut eilisestä mallia ja pöllinyt mulle taas Hesarin. Lehdenjakaja ei ollut jaksanut työntää kärryään mäkeä ylös, joten Harald oli jeesannut. Kun jakaja oli mennyt rappuun sisään, Harald oli palannut kärrylle ja napannut lehden. Nopeita oppimaan nuo norjalaiset.

Ilta päättyi mun ja Katan osalta viereiseen yösyöttölään, missä oli aikamoinen sirkus käynnissä. Selvästi ulkomaalaista syntyperää olevia miehiä oli töissä varmaan kymmenkunta ja ne ohjailivat ihmisiä kuin karjaa. Vähän väliä kuului huuto ”nopeasti, nopeasti!” kun tyypit ajoivat ihmisiä ulos ja ohjailivat uusia sisään. Todellinen pikaruokaravintola siis. Hyvä ettei lautasta viety munkin edestä, vaikka annos oli vielä kesken. Kebab toimi, siitä ei voi valittaa.

Sunnuntaina käytiin vielä brekkarilla keskustassa, ennen kuin Harald lähti. Katan toive oli, ettei se tulisi ihan heti uudestaan Helsinkiin. Mä olin täysin samaa mieltä, vaikkei meistä kumpikaan tietenkään sitä ääneen sanonut. On yllättävän raskasta viihdyttää ulkomaalaista vierasta koko viikonloppu. Muutenhan me varmaan oltaisiin tosiaan oltu ihan kotosalla kumpanakin iltana, eikä ainakaan juotu alkoholia. Yhtä todennäköistä kuin että lehmät lentää.

Illalla salilla kropassa tuntui ja ihosta suorastaan huokui kahden päivän biletys. Kuntopyörää ajaessa aloituspulssi oli vaatimattomasti 130. Tervetuloa sydänkohtaus!