Jokaisella tarinallahan on aina alkunsa. Osa tästäkin tarinasta on vahvasti faktaa, osa fiktiota. Lukijan päätettäväksi jää, mitä uskoa ja mitä ei. Tämä tarina alkoi kuitenkin elämään omaa elämäänsä sinä vuonna, kun sen kirjoittaja täytti 30.

 

30

 

Tänä vuonna musta tulee virallisesti vanha. Mä täytän 30. Mä en koskaan pienenä ajatellut, että olisin saavuttanut elämässäni jotain tiettyjä asioita ennen tiettyä ikää. Mä en ole haaveillut perhe-elämästä, lapsista, omakotitalosta tai farmariautosta. Mä vaan yksinkertaisesti aina ajattelin, että 30 on vanha. Oon kai alitajuisesti odottanut jotain kriisinpoikasta tähän kolmenkympin korville, mutta toistaiseksi sitä ei ole tullut. Mulla se meni varmaan ohi siinä 25 vuoden hujakoilla, kun tajusin, että takapuoli alkaa uhkaavasti levitä, ellei asialle tee jotain. Oon aina ollut suht hoikassa kunnossa, mutta 25 tultua täyteen selluliittia alkoi muodostua. Se on niin väärin. Ikä sai mutkin kiinni viimein. Ei muuta kuin hieman enemmän liikuntaa ja ehkä silloin tällöin pientä harkintaa, mitä suuhunsa laittaa. Tosta toteamuksesta on nyt 5 vuotta. En sit kuitenkaan toiminut sen mukaisesti. Ihme?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kaikki kaverit tietävät, että tänä vuonna tulee pyöreitä täyteen. Oon tunnustanut jo hyvissä ajoin ikääntyväni ja juhlistavani asiaa järkyttävän isoilla bileillä, joihin haluan oikeesti kutsua kaikki. Sen jälkeen totuus iskee ja on myöhäistä enää yritää tehdä asioita, jotka laskettaisiin tehdyksi silloin kun on nuori. Tällä hetkellä mä oon vielä parikymppinen ja se on jees.

Mun horoskooppi on leijona. En mä tietenkään usko horoskooppeihin. En myöskään usko ennustajiin, mutta oon käynyt sellaisellakin. Parempaa viihdettä 10 eurolla saa nykyään hakea, varsinkin kun leffatkin maksaa isoissa teattereissa maltaita. Ennustajaeukko kertoi, että elämässäni tulee olemaan kaksi vakavasti otettavaa miestä, jotka molemmat ovat hyviä miehiä. Musta kuulemma näkee jo kauas, ettei mua pysty vedättämään ja näin ollen rentut kiertää mut kaukaa. Muuten suhteita ennustettiin olevan paljonkin ja se on vaan rikkautta. Lohdullista. Avioliittojakin luvattiin kaksin kappalein, mutta niiden aika ei ole vielä. Tuosta on kohta kolme vuotta.

Astrologi on tehnyt mulle myös oman tähtikartan. Siinä vasta oli hauska mies. Leijonan realismissa saa kuulemma olla kultareunukset ja mä kypsyn parhaimmilleni aikavälillä 28-35v. Mun elämäni on älykkyystesti ja mun pitää aina toimia kokeillen ja kommunikoiden. Mies suositteli mulle puolisoksi tasapainoista vaakaa. Mun ihannemies on kuulemma John Lennon. Ainoa huono puoli kyseinen henkilön kohdalla on se, että ihana John on ollut haudassa jo vuosia. Pakko tunnustaa, tossa vaiheessa mun pokka ei enää pitänyt.

 

Helpoksi ihmiseksi mua ei kukaan ole koskaan kehunut. Itsepäinen, laiska ja oman edun tavoittelija ovat ehkä enemmän osuvia adjektiiveja. Joku sanoo, että susikin on helpompi kesyttää kuin pohjalainen. Saattaa olla oikessa. Äitiinsä oot tullut  - valitti isä jo 15 vuotta sitten. Äiti yritti väittää toisin, kunnes joutui myöntymään tosiasioiden edessä. Kaikki ne yhteenotot teinivuosina johtui pääasiassa siitä, ettei taloon aina mahtunut kahta naista, joista kumpikin oli aina oikeassa. Mä luulen oppineeni joustamaan, äiti sen sijaan on teiniasteella välillä vieläkin. Onneksi nykyään nähdään sen verran harvoin, että kiistatkin jäävät vähemmälle.

Tässä vaiheessa on jo varmaan sopiva hetki ilmentää se kaikki kateellisuus mitä koen kolme vuotta nuorempaa siskoani kohtaan. Juuri sitä samaa tyttöä, jota pienenä kaikki naapurintädit ja perhetutut kutsuivat prinsessaksi. Ihana enkeli, joka jo nelivuotiaana halusi olla isona Euroopan omistaja ja joka ei koskaan tehnyt mitään pahaa. On varmaan sanomattakin selvää, kenen syytä kaikki haaverit ja tappelut aina olivat. Eihän lapsi, jolla on teevadin kokoiset ruskeat silmät, voi edes tietää missä keittiöveitsiä pidetään. Saati sitten kyetä jahtaamaan niiden kanssa isosiskoa ympäri taloa ja huutaa tappavansa tämän. Tai eihän niin pienellä lapsella voi olla voimaa kalauttaa metallisella tennispalloputkilolla isosiskoa päähän, niin että veri lentää. Tämä enkeli löysi veitset ja löysi myös tennispalloputkilon. Ei sillä, ettäkö mä olisin toimettomana seisoskellut. Kyllähän mä varmasti itketin siskoa sata kertaa ihan syyttä, joten toivottavasti ei muistella pahalla. Siskokaan ei sitten toteuttanut tappouhkaustaan, joten kiitos siitä.

Nykyään daami on kuin minkä tahansa muotilehden sivuilta revitty malli, mikä aiheuttaa isossa siskossa vielä enemmän kateutta kuin naapurien kehut pienenä. Kaiken huipuksi tämä 180 senttinen pitkäsaari osaa vielä suunnitella ja tehdäkin ne muotiluomukset itse. Ja missä on meikäläisen lahjat? Ei sitten missään. Mut tehtiin ilmiselvästi koekappaleena, kertoohan sen nyt työnimikin – vahinko-ykkönen. Mun osaksi koitui perussuomalainen letti ja siniharmaat silmät. Eksoottista varmaan joo, mutta kun en satu asumaan Etelä-Amerikassa. Onneksi pituutta sentään suotiin mullekin, ettei takapuoli ihan maata viistä.

Siskoni on kuitenkin ainoa laatuaan, enkä pois vaihtaisi. Tämänkin kirjoituksen jälkeen on koettu mitä uskomattomimpia seikkailuja yhdessä, mutta palataan niihin jahka saan ne paperille.